Mistähän se johtuu, että päässä pyörii aina mahdottoman paljon ajatuksia, joita haluaisi kirjoittaa ylös, mutta silti se tuntuu usein ylivoimaisen vaikealta. Silti yritän blogin pitämistä.

Poikaystävä on reissussa ulkomailla toista päivää, ja yllätin jopa itsenikin nauttimalla näistä vapaahetkistä, joita saan viettää itse valitsemallani tavalla. Tämä on aika hassua, sillä eihän hän koskaan rajoita paikallaollessaankaan minun vapaa-ajan viettoani, enkä muutenkaan ole kyljessänyhjäävää tyyppiä. Kuitenkin sitä mielellään viettää aikaa toisen tärkeän kanssa, ja oma aika saattaa silloin tällöin jäädä turhan vähälle. Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa lapsuudenkodissa yökyläilemässä, ja oli todella mukavaa viettää laatuaikaa pikkusiskon kanssa. Näin erilaisiksi ihmisiksi meillä on yllättävän samanlainen ajatusmaailma, ja eräät hulvattomat hetket olivat seurausta tästä. Ihailen pikkusiskoani, sillä ollakseen minua kuusi vuotta nuorempi hän vaikuttaa minun näkökulmastani hyvin kypsältä persoonalta, joka jo tässä vaiheessa osaa suurin piirtein sanoa, mitä elämältään haluaa. Hänen ikäisenään, abivuonna, olin aivan pihalla siitä millaista elämä voisi olla lukion jälkeen. Lähdin kuitenkin opiskelemaan yliopistoon, jossa ensimmäinen vuosi, ja sen opintotuet siinä samalla, menivät täysin hukkaan. Vaihdoin nimittäin pääaineitta, ja ensimmäisen vuoden opinnoista ei tule tutkintotodistukseen kuin epämääräinen paketti romaanisen filologian opintoja. Eipä silti kaduta, sillä ekasta opintovuodesta jäi sentään muutama aivan mahtava ystävä.

Tätä näennäistä vapautta aion viettää ainakin elokuvien parissa, jotka ovat yksi suurista intohimoistani. Toisen kanssa elokuvia katsoessa minun on aina vaikea sanoa, minkä elokuvan haluaisin kyseisellä hetkellä nähdä. Tiedä sitten mistä tämäkin kumma päättämättömyys johtuu, sillä yksin leffaillessa minulla ei ole ollenkaan vaikeutta valita, mitä katsoisin. Siskon kanssa tuli katsottua jo pari hyvää elokuvaa, nimittäin Sovitus ja Across the Universe,  ja tänään olisi tarkoitus jatkaa putkea Bambilla. Walt Disneyn vanhat klassikot saavat aina hyvälle mielelle. Hyllyssä on myös useita kirjoja, johon syyhyttäisi tarttua kiinni. Sofi Oksasen Stalinin lehmien jälkeen voisi tarttua joko Marja-Liisa Vartion tai Johanna Sinisalon kirjaan. Sain juuri loppuun viime vuoden Finlandiavoittaja Hannu Väisäsen Toiset kengät, joka oli mukaansatempaava kasvukertomus 60-luvun pohjoisesta Suomesta. Vaikka tykkäsinkin kirjasta kovasti, en silti ole samaa mieltä valitsijoiden kanssa, että kirja oli palkitsemisen arvoinen kahden muun lukemani ehdokkaan, Itkosen kohti-teoksen ja Lindstedtin Saksien ohitse. Kaikki olivat vangitsevia omalla tavallaan, ja onnistuivat herättämään ajatuksia käsittelemästään aiheesta. Kuten hyvän kirjan kuuluu yhtenä ominaisuutetaan tehdä.